Sunday, September 13, 2015

Höyheniin katsomatta

Isi on ottanut Berliinin matkalta mukaansa saksalaisen iltapäivälehden, koska sen takakannessa on juttu, jossa valtava nälkäinen haukka hyökkää lajilleen epätyypillisesti lokin kimppuun. Luontokuvaaja oli ikuistanut reportaasiin verenhimoisen kuvasarjan, jossa nälkäinen haukka liitelee meren yllä kuljettaen lokkiriepulaista valtavissa kynsissään. Se on mennyttä lokkia, ajattelee lukija. Vaan jostain ilmestyykin lokin hurjapäinen ystävä, syöksyy pelottomasti haukan ylle ja nokkii voimiensa takaa pedon päälakea, kunnes tämä päästää irti lounaastaan. Talking about love!

Kun isi mökillä esittelee artikkelia touhuissaan, mietin, mistä tuollaisia lokkeja löytyy!

Miksi olen vetänyt puoleeni enempikin niitä, jotka silmät kiiluen piirittävät minua mittaillen ja arvioiden, voisivatko kauttani saavuttaa jonkinlaista hyötyä mielipahasta piittaamatta. Monesti niillä on pesä jossain aivan muualla. Hyökkäilevät ahnaasti jäätelöni kimppuun. Ja kun tajuavat, ettei heille ole siitä herumassa, valitsevat uhrikseen lähimmän pahaa-aavistamattoman lohikeiton syöjä-poloisen, kenet hyvänsä.

Osittain virheellisesti moinen luotaantyöntävä kaikkiruokaisuus saa varpailleen ihan koko lokkien sukua kohtaan.

Isoveljen perheeseen syntyi kolmas poika. "Great, just what the world needs - another man", sanoisi Sinkkuelämän Samantha. Mutta minä luulen tietäväni, että syntyjä on juurikin sitä, mitä maailma tarvitsee - another great man.
Hassua, miten valmis sitä on nokkimaan kenen tahansa päälakea tuon pienen käärön puolesta, vaikkei häntä ole vielä koskaan edes tavannut. Kummipoikani, josta täten on tullut pikkuveljen ohessa vastuunsa vakavasti ottava 8-vuotias isoveli, kertoo, ettei ainakaan aio opettaa vauvaa kiroilemaan ennen kuin on aivan pakko.

Ymmärrän.
Sellainen tilanne saattaa tulla, kun saa huomata alkaneensa vahingossa seuraamaan instagramissa entisen hellunsa uutta tyttöystävää, jonka kuvia on stalkannut hyvin aikein, kuitenkin varoen painamasta tykkää-nappulaa. Voi helvetti. Vaikka olisi täysin iloinen toiselle suodusta onnesta, saattaa helposti ylianalysoituttaa, näkeekö uusi tyttöystävä tilannetta samassa valossa. Sitä kun yleensä yrittää pysyä kunnioittaen poissa jaloista, koska tietää, kuinka rasittavia toisen (ja miksei omatkin) entiset säädöt ja rakkaudet voivat pahimmillaan olla.

Tai kun alan tarkastella näkemystäni lokeista - olinko liian ankara - ja juuri silloin parvekkeelleni lentää harakka, joka nokkii antaumuksella syysiltojen punaviinifiilistelyyn varattua vaniljakynttilää, varastaa siitä ison palasen ja lehahtaa tiehensä.

"Ope, onko mun käsi jotenkin liian musta, ettei se erotu tuosta oranssista seinästä?" tuhahtaa kasiluokkalainen, joka on mielestään viitannut koko tunnin saamatta vastata.
Rasismi-kortin käyttämiseen joutuu tottumaan oppilaiden kanssa, jotka ovat saaneet kuulla erilaisuudestaan lapsesta saakka. Lanttulaatikon hakureissun oli tyypillisesti keskeyttänyt keski-ikäisen mies, joka lähikaupan  pihassa kehotti rakentavasti pyöränsä selästä kaikkia n*******tä painumaan v*****n Suomesta. Oppilaani kertoo tulleensa surulliseksi lähinnä mukana olleiden pikkusisarustensa puolesta, mutta toivottaneensa miehellekin oikein hyvää joulua!

Usein tunnen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä töitä sen upean, viisaan ja avarakatseisen sukupolven parissa, joka vastaa vihaan rakkaudella. Tunnen olevani oikeassa paikassa opettaessani heitä, mutta samalla minulla on heiltä paljon opittavaa.

Kaduttaa heti, että olen negistellyt harakalle. Nauran helpottuneena, kun kynttilärosvo myöhemmin palaa rikospaikalleen vielä useita kertoja jyystämään herkkuaan. Kyllähän siitä riitttää. Toivottavasti sen maha ei tule kipeäksi.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...