Dem Kemigirls

Minulla on ollut onni tutustua parhaisiin ystäviini jo ala-asteella.

Piti olla aivan tavallinen keskiviikkoilta. Sellainen, joka ei pääty Amarillon karkkikeskiviikoille - jona työpäivän päätteeksi käydään yhdessä kaupassa, vähän siivoillaan anopin huomista vierailua varten, herkutellaan avomiehen Toust Skageneilla ja luetaan kirjoja. Hän ahmisi tiiliskiveä Lee Childin dekkarivuorestaan, minä Khaled Hosseinin itkettävää Tuhat loistavaa aurikoa, joka saa sydämeni ylikierroksille.

Balilla ja Australiassa kahdeksan kuukautta matkustaneen ekaluokasta asti parhaan ystävän M:n, jonka pitäisi juuri nyt olla yötä päivää töissä luksusristeilijällä jossakin päin välimerta (ja johon samasta syystä ei useisiin viikkoihin ole saanut yhteyttä), yllättävä saapuminen oven taakse muuttaa suunnitelmat taikaiskusta. Ja pysäyttää arjen.

Kun porukka vahvistuu vuoden nuoremmalla E:llä, joka Kivikon koulun keinuilla, ensikohtaamisellamme, nimitti minut Kirpuksi, ja myöhemmin Helsingistä saapuvalla toisella ekaluokan vahvistuksella T:llä, joka ei suostunut riisuutumaan vihreästä kermakakku-unelmastaan joulujuhlanäytöksen ajaksi, koska huomautti olevansa tyttökoira, on aika avata parvekkeella skumppa!

Näiden ihmisten seurassa olen täydellisen saarrettu rakkaudella. Olemme etuoikeutettuja ymmärtämään toistemme juttuja ilman, että niitä tarvii pohjustaa, että niihin kuuluvien henkilöiden taustat ja paikat ja syy- ja seuraussuhteet tarvii selittää ensin auki. 

Tiedämme toistemme ensirakkaudet ja tärkeimmät siirrot niissä, jotka menivät pahimmin mönkään. Ja sen miltä lapsuudenkodeissamme tuoksui ja kuinka niissä elettiin. 

Tiedämme, kuka toivoi joululahjaksi uutta äitiä. Muistamme, kuka kertoi kassajonossa silmäillessään kulmiensa alta aikuisviihdelehtiä rukoilevansa jumalalta, ettei saisi koripallon kokoisia tissejä. Muistamme Jungon jo puretun kioskin, jossa ostimme irtokarkkeja osoittamalla karkkiastioita - noita viidelläkymmenellä pennillä, noita kahdellakymmenellä pennillä...eiku pistä sittenki kolmellakymmenellä, paljolla siinä nytte oli? Tiedämme yhdellä olleen neonvihreän napapaidan, jossa luki HELLO BOYS, ja liikaa huulipunaa ja kuka oli kuka Spice girlsissa ja että yhdet piti käyttää autolla Tamppiksessa ostamassa turkoosit samikset pikkuhainhampaat hiuksiin luokkaretkeä varten.Tiedämme mikä on Tamppis.

Tiedämme, mitä luki lapussa, jonka joku meistä kiinnitti huoneensa oveen tärkeällä hetkellä. Ja että huoneessa soi Shakiran Underneeth your clothes.

Huomenna tehhään taas historiaa

Mistä näitä ruissiperhosia tulee vatsaan vielä vuodesta toiseen?

Ihan sama tyttö olen kuin ensimmäisen ruissini kynnyksellä: kokkeilen touhuissani vaatekokonaisuuksia ja päädyn silti niihin mukavimpiin rentoiluvaatteisiin. Teen listoja ostoksista (suolapähkinöitä, piilopulloja, kertissadetakki, energiajuomaa...) ja must-see-keikoista (Pmmp, Smg, Chisu, The Cardigans). Enkä meinaa pysyä nahoissani, jota on muuten kärtsätty puistossa huolella, koska kerran vuodessa tämmönen päivästä toiseen meikittömänä vaeltava römppä-Annelikin herrää siihen, että oishan se muuten kiva näyttää nätiltä yhtenä viikonloppuna vuodessa.

HUOMENNA!

Tekstiviesti keskeyttää hypähtelyni ilosta ja Pmmp:n uudesta musasta pitkin olohuoneen seiniä kertoen että varaslähdön työnsä puolesta ottanut avomies on ruissin vipissä haliettäisyydellä Paavo Arhinmäestä ja Mikko Von Hertzenistä. Jolloin avvaan siiderin ja juon sen kateuteeni.

Jolloin alan ankarasti miettiä, että neljässä vuodessa, tässä kahdenkympin paremmalla puoliskolla ainakin, koko elämä voi heittää kuperkeikkaa, mutta tyttö säilyy silti perustuksiltaan samana. Vaikka onkin toki oppinut laittamaan teepussin käytön jälkeen roskiin eikä jättämään sitä enää mukiin makaamaan, koska se on toisen mielestä maailman ärsyttävin tapa. Ja ottamaan toisen toiveet ehkä muutenkin vakavammin. Ja huomioon.

Ystäväni poikaystävä täyttää huomenna 21 vuotta neljättä kertaa. Minä en pode varsinaista ikäkriisiä, vaikka totta tosiaan luulin aina, että mulla olisi 25-vuotiaana sormus, tutkinto ja kaksi lasta.  No...lastentarhaopettajan tutkinto, metereologimies, asunto Tampereen keskustasta puiston laidalta ja ammattilaisuutta hipova harrastuneisuus tenniksessä ala-asteen ainekirjoituksen mukaan.

Elämä rokkaa! Ja perinteet rokkaavat, mutta muistuttavat myös ajankulusta.

Saattaa esimerkiksi yllättää, ettei serkun lakkiaisissa juhlitakaan sitä pikkuista pyöräilemään opettelevaa tyttöä, jota haastateltiin kesäloman vietosta c-kasetille, vaan parhaan ylioppilaan puhetta pitävää älykästä ja viehättävää naista, jolla on hyvä huumorintaju ja kaksimetriset sääret. Ei oo noita senttejä tai laudaatturejakaan muuten tasan jaettu tässä suvussa.

Mutta ruissista toiseen porskutan näillä mitä on ja painan kaiken sydämeen!