Friday, July 29, 2011

Tämän enempää palstatilaa ette tule multa saamaan!

Läts sanoi arki ja katsoi oikeudekseen läsähtää naamalle tavanomaista järeämmin asein. Parvekkeella loppunsa kohdannein kukin, 30 euron kirjastosakoin ja tukkeutuvin vessanpöntöin. Eteisen lattialla tervehtivälle Kelan pahaaenteilevälle kirjekuorelle huudan Give me a break now! Mutta eivät ne mätkineetkään liiasta työnteosta vielä. Kunhan ilmoittivat nostettavissa, mutta toivon mukkaan nostamatta jäävästä lainasta.

Ei vois vähempää kiinnostaa, avomiestä mutisutti toinen käsi pöntössä, kun väänsin itkua kuolleesta puutarhasta.

Nenäänsä reissaamiselleni nyrpistävän pöntönkorjaajan mielestä reissaajat saavat mitä tilaavat jättäessään kukat ja avomiehet oman onnensa nojaan. Minä olin nojaavinani siihen onneen, jossa avomies osaa ottaa itse ja antaa kukillekin.

Levottomat ja innokkaat ovat jalat. Varsinkin kesäisin. Ottaisin mieluusti toisen mukaan, mutta eihän se ikinä pääse. Tapasin ihania ystäviä ja perhettä ympäri Suomea ja taas oli niin kivaa; kotikotona, puutarhajuhlissa, legendaarisella tuiran biitsillä, aitan patiolla; nuuhkimassa pohjoisen ja keskisuomen kesäöitä ja -päiviä, katselemassa tuttuja silmiin kuunnellen niiden juttuja. Ja kertoen.

Yhdessä päästiin sentään Särkänniemeen. Mitä tavoitella sen jälkeen kun pituus ja rohkeus ja rahat riittävät kaikkiin laitteisiin?

Avomies huomaa olleensa kohtuuton seistessään työpaikkani tiskin takana näyttämässä kortisoonein piikitettyä nilkkaansa, joka poikii kolme vapaapäivää. Myönnyn hänen lääkärinsä määräykseen lepuuttaa nilkkaa pakkolomalla Oulun Qstockissa. Lähteä pitäisi heti. Nolo avomies tarjoaa suureleisesti lounastauollani patongit ja limpparit tylyttämässään lempikahvilassani, lennotkin se on ehtinyt jo varaamaan. Otan hymyillen säälikestitykset vastaan ja olen ontto sisältä.

MEILLÄ ON NIIN ERI SÄÄNNÖT.

Hiukan kiukuttaa. Ei kuitenkaan yhtään niin paljon kuin esimerkiksi se, että media leipoo mystistä sankaria surullisesta, säälittävästä, yksinäisestä, sairaasta tyypistä, jota kukaan ei rakastanut tarpeeksi. Joka ei ollut oikein kukaan. Ja halusi olla. Kaikki haluavat olla. Ja joka alkoi vihata ulkomaalaisia, koska ei oikein muutakaan keksinyt. Ja koska nämä olivat helppo kohde. Ja koska löysi muitakin, jotka vihaavat ja tunsi näin kuuluvansa johonkin.

Nyt tyyppi saa kaiken kaivanneensa huomion. Hänen nimensä on kaikkien huulilla, hänen kuvansa rumentaa lehtien kansia. Tyyppi on yhtäkkiä joku aatteen sanansaattaja, uhri, nero. Ihmiset huokaillen lukevat lehdestä millainen lapsuus tyypillä oli, kuinka luokkakaverit, naapurit ja lähikaupan täti luonnehtivat häntä.

Uutisissa näytetään tyypin kuljetusta paikasta A paikkaan B ja puhutaan iskusta koko sosiaalidemokraattista järjestelmää vastaan. Miksi helvetissä aletaan tarkastella uudelleen maahanmuuttopolitiikkaa, koska joku äitinsä luona asunut kolmekymppinen sekosi, oli niin munaton ettei saanut itseään hengiltä, vaan lahtasi saarelle joukon puolustuskyvyttömiä nuoria? Miten tämä liittyy mihinkään?

Koko maailma ottaa kantaa. Venäjä kaikista typerryttävimmin: "Tämä oli opetus liberaalille ja yltiösuvaitsevalle euroopalle?" MITÄ?!

Sillä oli joku ajatus minkä se halusi tuoda esiin. No ei anneta sille sitä, että tämä on se tapa, jolla tuo asia tulee kuulluksi. Me keskustellaan vääristä asioista. Keskustellaan mielummin siitä, että tee yhteiskunnalle palvelus ja älä ryhdy poliisiksi, jos sinua ei kiinnosta mennä väliin, kun ihmisiä tapetaan. Mun veljen ajatus oli, että eiks se ole vähän niin kuin ammatinvalintakysymys. Ja tee toinen, äläkä ryhdy toimittajaksikaan.

Minä en osta väkivaltaa tai muutakaan mäneilyä minkään aatteen puolesta tai nimissä (uskonnon, politiikan, taiteen). En osta Teemu Mäkeä, enkä osta Jan Jalutsin "Ammattina vankikarkuri":a, vaikkakin myyn, kun ei ole vaihtoehtoja, muut valitettavasti ostavat. Eivät he ole minun sankareitani, eikä minulla ole heiltä muuta opittavaa kuin se että elämä voi olla lyhyt. Siksikin että joku sadistinen kusipää haluaa huomiota ja tietää saavansa.

Siksi halaan avomiestä lujaa, toivotan hyvää lomaa ja viimeiseksi kerron
minä rakastan sinua.

Wednesday, July 06, 2011

Hyvvää elämää, perheellistä

Anopin vierailu vaihtui oman perheeni; isän, äidin ja veljenpoikien vierailuun ja minä sairastun kaiken keskellä.

Ehdin silti käydä Turun linnassa pikkuritarikierroksella pitelemässä pientä hikistä kättä, joka puristi omaani koko 6-vuotiaan jännityksen voimasta kuningattaren edessä. Ja voi ylpeys, kun juuri meidän pikkuritari rohkaistuikin kokelasporukan ensimmäisenä kruunattavaksi. Se on niin reipas ja hieno, ja minä liikutun niin helposti.

Ihasteltiin jokilaivoja. Yhdessä niistä paistuivat ja maistuivat messitytön nakit ja merirosvon pihvit. Illalla juostiin kilpaa ja remuttiin jalkapallon merkeissä. "Oivoi kun minä aivan innostuin!" hihkui pikkuvanha 4-vuotias iloaan, kun Donitsiksi poikien nimeämä avopuolisoni onnitteli syötöstään laukonutta maalintekijää.

Kurkkukipuni äityi yön aikana sietämättömäksi, olin kuristua limaan. Kuume tuli ja ääni lähti. Heti aamusta olin kuin kokenutkin pistettävä, rohkea, pyörtymätön.
Nyt perhe suunnistaa omin avuin Turun keskustassa ja minä odotan lääkäriin - tuloksien kuulemiseen - pääsyä surullisena siitä etten saa olla mukana.

Iloisena siitä, että koska en menekään töihin, Tonitsilla, joka juuri tuli hyväntuulisena kotiin, alkoi tehdä katkarapu-sandwicheja ja oli yhtä mieltä siitä että tänne kaivataan kahden ipanan riemunkiljahduksia ja siitä ettei maailmassa ole mitään parempaa kuin lapset, on ennen ruisrock-vieraita pari päivää aikaa tehdä mun kanssa sitä mitä kipeänä tehdään eli ei mitään: lötkötellä, juoda teetä ja puida onnistuneita vierailuja, katsoa unelmien poikamiestyttöä ja elokuvia, hipsuttaa, tehdä suunnitelmia, chilistä kanakeittoa ja lukea minulle ääneen.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...