Thursday, June 25, 2009

Voi pojat. Ja tytöt.

Vaatemakutuomarin paikka odottaa kuumeisena naapurikadulla. Eihän kerrota Milkalle, että kirjoitan vain mitä pikaisimmin kertoakseni, että tänään oli koko universumin IHANIN päivä, eikä se ole vielä lähimainkaan loppunut.

Seitsemän paahtavaa tuntia rannalla. Kävin uimassakin. Kahdella jälkimmäisellä kerralla mua ei heitetty väkivalloin veteen. Kollektiivista chillausta hassusti toisiinsa linkittyvien ihmisten ympäröimänä. Ei auttanut kuin hymyillä.

Nyt kesänlapset lähtevät musisoimaan ja grillaamaan yhdessä.

Milka oli nähnyt unta kuolemastani. Jos kuolisin, se saisi hyvinkin tapahtua tänään. Tai mielummin vasta huomenna. Tämän paremmaksi ei voi muuttua.

Eilinenkin oli mahdottoman mukava rantapäivä ja ratayö ja vaikka ykkösketju rakoili ja tuli joitain iskuja, karvattiin hienosti. Jos vasen laitahyökkääjä esimerkiksi käpertyy lohduttomana katulampun ympärille itkemään, puolustus tulee ja irrottaa sen ja täyttää sen mahan höyryävällä kebabpitsalla. Näin meillä.

Hävettää kun olen ollut ihanimmille ystävilleni viimeaikoina niin kamalan kärttyisä kireä räjähdysaltis nyrpeä paskapää, mutta sekin niistä tekee niin mahdottoman ihania, että ne tykkää musta silti. Niistä mää pidän kiinni.

Aurinkoa ja valoa ja rakkautta ja euforiaa!

Monday, June 22, 2009

Maailman pahuus ja oksetus ja julmuus

Puristan pensseliä tärisevissä käsissäni, kun muut sutivat miten sattuvat toistensa kankaille. Maalaan mustaa ja valkoista. En erota harmaan sävyjä.

Ihmisiä on kahta sorttia. On hyviä ja on pahoja.

Ihmiset tekevät virheitä, molemmat heistä. Sitä kai nyt on turha hokea. Merkittävää on se, kuinka virheidentekijä toimii virheen tehtyään.

On siis virheidentekijöitä, jotka ottavat vastuun, menevät itseensä, ovat pahoillaan, tekevät kaikkensa pelastaakseen vielä pelastettavissa olevan, edes koettavat tehdä oikein. Hyvät virheidentekijät - hyvät ihmiset - ryhtyvät toettuaan välittömiin pelastustoimenpiteisiin puhaltaakseen elämää törmäyksensä uhreihin. Heillä on siihen jopa pakottava tarve oman mielenterveytensäkin säilymisen vuoksi.

Sitten on niitä, jotka eivät viitsi eivätkä piittaa. He eivät yksinkertaisesti vain välitä tarpeeksi. Niin uskomattomalta kuin se hyvistä ihmisistä tuntuukin, näin julmia ihmisiä ON. Heitä ei pääse karkuun. Pahat ihmiset ovat siitä ikäviä, että heidän usein tuhoisten temppujensa jäljiltä vain juuri heillä itsellään on tapana jäädä pystyyn. Heidän kohtaamiseltaan ei voi välttyä, mutta silloin, vaikka näkisi pelkkää punaista, on parasta vain jatkaa maalaamista.

Saturday, June 20, 2009

Juhannus

Ei se draamattomuus ole aina omissa käsissä. Vaikka itse osaa elää, on aina muita jotka ei. Eikä sitä niiltä voi vaatia. Vai oisko voinut?

Onnea on kesäisenä aamuyönä hälytyksestä keskelle maalaismaisemaa kurvaava kyyti kotiin. Varsinkin kun mukana on koko perhe, isä, äiti ja veli - varmuuden vuoksi, jos jotain täytyy vaikka laittaa lättyyn. Olenkohan vähän hemmoteltu?

Onnea ovat vilkuttamaan jäävät ystävät, jotka saattavat autoon kauniine luonnonkukkakimppuineen - ensivuoden juhannushäitäni varten!
Nimikin tulevalla aviomiehelläni on jo valmiina. Ainakin hyvin suureen todennäköisyyteen nojaten, sillä miehillähän on olemassa vain suunnilleen yksi erisnimi, jolla kaikki tapaamani ihmiset on viimeaikoina ristitty.

Ja kyllä minä vaadin.
Vaadin ehkä vähän. En suostu elämään viidakossa toinen toistamme jahdaten ja syöden.

Sunday, June 14, 2009

Suuntaansa mäen huipulla hakeva kelkka

Pyykkikone laulaa ja Leonard Cohen. Morning glory. Elämä on arkisia asioita; vanhoja sinisiä verkkareita, tekemätön koulutyö, jääkaappiin pilaantuvaa kermaviiliä ja lojuvia pahvilaatikoita, joita en ole saanut viedyksi varastoon. Ruhtinaalisten kolmen tunnin yöunien jälkeen pahvilaatikot vaan jotenkin lakkaavat olemasta. Tarkoitan sellaisena aikana, jona kolmen tunnin yöunet ovat ruhtinaalisia vailla hiukkaakaan ironiaa, sillä ne ovat huomattavasti pisimpiä yöunia, joista olen vapun jälkeen nauttinut. Sanokaa sitten kun pitää mennä lääkäriin! Tai taluttakaa sinne mielummin.

Viikonloppu meni hissukseen. Tein töitä ja sosialiseerasin parhaani mukaan siinä sivussa. Runoilijan pojan kanssa tehtiin kuvottava havainto siitä, että elämässä on vain pelaajia ja pelinappuloita. Joo siis ehkä joku muu on tehnyt tän saman huomion jo aikaisemmin ja koettanut kertoa siitä muodossa syö tai tule syödyksi, mutta minä heräsin kuin sumusta siihen, kuinka kahdesta ihmisestä aina toinen pelaa ja toinen on pelattavana. Aika toimivat säännöt tosiaan. Vaikka ne ovat kaikkien tiedossa, pelaaja voittaa aina. Peli pelataan silti loppuun suurella mielenkiinnolla.

Heitin kyllä kehiin ehdotuksen ideaalista rakkaudesta, jossa molemmat ovat vaan yksinkertaisesti niin hulluina toisiinsa etteivät todellakaan halua tai edes kykene miettimään pelistrategioita ja seuraavia siirtoja. Mutta en tiedä uskonko sellaisen olemassa oloon enää itsekään. Eikö se ole vain se pelattavan harha, jonka pelaaja petaa hänen eteensä. Se, johon uskoen pelattava ylipäänsä antautuu peliin...?

Kun runoilijan pojan kanssa alkaa jauhaa, saattaa huomata tietävänsä aika vähän siitä mikä on totta ja oikein. Päädyttiinkin lapsuusmuistojen nimessä vaatimaan mustavalkoista maailmaa.

Hänessä ihailen niitä piirteitä, periaatteita ja arvoja, jotka muistuttavat sitä osaa itsessäni, jonka aivan selvästi muistan ja tunnistan, mutta joka on aikojen saatossa himmennyt ja mennyt minulta hukkaan. Periksiantaminen, se, ettei kanna harteillaan moraalista vastuuta koko muusta maailmasta, on tehnyt elämästä helpompaa ja ainakin näennäisesti miellyttävämpää, mutta ei sillä varsinaisesti ylpeillä.

Milka kauhisteli mihin olen kadottanut haaveet häistä ja vauvoista ja puheet rakkauteen uskomisesta. Niin se vain on tämäkin viimeinen romantikko kääntänyt kelkkaansa. Toivottavasti en ole kadottanut niitä pysyvästi. Ehkä ne ovat vain etsimässä itseään. Päivittymässä. Haluan edelleen kaiken sen, punaisen mökin ja perunamaan ja hitaat iltapäivät, jolloin viinimarjapensaiden sato kerätään yhdessä. Tai haluan haluta sen. En vain nyt voi, sen aika on myöhemmin.

Joskus paljon myöhemmin.

Tänään olisi ollut tosi mielenkiintoiset yöttömän yön kirjamessut ja nuorten EM-jalkapallon ensimmäinen Suomen peli, jossa meidän Anselmo hääräilee ykkösveskarina, mutta mitä kidutusta (!) menen töihin. Yhdeksän päivän iltavuoroputki raukeaa juhannukseen, jota juhlin monien vuosien takaa tuttujen naamojen ympäröimänä Ruikkacupissa. Erilaista hauskaa, mutta varmastikin hauskaa. Ja draamatonta - just päätin.

Thursday, June 11, 2009

In a big, big way I am very small

Olen mennyt pää edellä juttuihin, jotka olisi pitänyt ohittaa. Esimerkiksi asfalttiin - myös kirjaimellisesti - mutta se oli ensimmäinen kerta. En tiennyt, että sillä tavoinkin voi laskeutua. Kellään ei välttämättä olekaan tarpeeksi hyvää otetta. Tai sydäntä. Tai tahtoa.

Vaikeus on siinä, että ohitettavissa jutuissa ei ole päällä isoa varoituskolmiota, jossa lukisi OHITETTAVA. Missä mielin se on reilua, että sitten mun mesessä kuitenkin lukee, että "käytettävissä" ja ajattelen, että se taitaa lukea mun otsassa myös. Viivaan sen yli ja kirjoitan viereen että JO RIITTÄÄ.

Sitäpaitsi sitä saattaa ihan tosissaan kuvitella olevansa ohikulkumatkalla, kunnes yhtäkkiä herää keskeltä painajaista pää asfaltille auenneena.

Jos aamulla paistaa aurinko, mennään rannalle etsimään Jussille kesäkinkkua. Itse laitan kaikki kinkkujutut vähäksi aikaa pakkaseen odottamaan joulun tuloa ja annan itselleni ison halauksen. Jo riittää.

Monday, June 08, 2009

Itse pahuuden kolmas tuleminen

Keskellä ihastuttavaa vapaapäivää sain vieraakseni SUUREN ja äkäisen ampiaisen. Siitä näki heti, ettei se ollut liikkeellä sovinnollisin aikein. Siis heti sitten kun viiden minuutin ihmettelyn jälkeen huomasin, että ääni ei lähdekään alhaalla parvekkeeni alla suruttavasta moottoripyörästä. Vannon että se oli hämmentävä tilanne.

Nappasin puhelimen pöydältä ja suojauduin juoksemalla vessaan. Napsautinpa vielä oven lukkoonkin, näistä geenimanipuloidun näköisistä kavereista kun ei ikinä tiedä. Soitin lävitse naapurit, jotka eivät olleet lähimaillakaan. Soitellen sotaan. Kun moottoripyörän ääni vessan oven läpi kuulosti vaienneen uskalsin taas palata.

Kaikessa pahaa-aavistamattomuudessani istuin keittiön pöytäni ääreen chättäilemään hyvin tai huonosti menneistä pääsykokeista, kun hurjimus ryntäsi uudelleen sisään. Se teki uhkaavia hyökkäyksiä ympäri asuntoa esitellen järkyttävän kokoista pistintään. Jouduin taas perääntymään turvapaikkaan.

Suututuksesta voimaa saaneena (tämä saakelin elukkahan ei tule estämään minun niin täydellisen aurinkoista ja relaa päivääni!) päätin lähteä vastahyökkäykseen. Neuvokkaana tyttönä suojasin ruumiini aamutakilla ja uhmasin henkiinjäämisviettiä hiipimällä lakkapullo aseenani ulos tukikohdasta. Valitettavasti amppari oli sen verran kookas, että taistelutahtoani himmensi liika tietoisuus aseen heppoisuudesta sen ärhäkkää virtaviivaisuutta vastaan.

Amppari näytti kuitenkin poistuneen sotatantereelta. Aistin ilmassa tyyntä myrskyn edellä ja hyppäsin kaksi metriä ilmaan toiseen käteen unohtuneen puhelimen pärähtäessä soimaan.

- Soitinko pahaan aikaan?
- Soitit erittäin pahaan aikaan!

Puhelinmyyjä sai tuta iltapäivän kauhuni nahoissaan kun aloitin kirkumiskonsertin keuhkojen täydeltä. Amppari oli hyökännyt ulos suojistaan. Vihjailut sikseen, tällä kertaa oli tosi kyseessä: se tuli suoraan päälle! Älä liiku, liike viehättää sitä! Puhelinmyyjä neuvoi ymmärtäessään mistä oli kyse. Sitä se ei ymmärtänyt, että tennispallon kokoisen ampiaisen karsiessa kimppuun ei voi pysyä paikallaan. Niinpä aloitimme hurjan ajojahdin, jonka päätteeksi ampiainen luikki häntä koipien välissä ulos parvekkeen ovesta. En voi sanoa käyttäytyneeni kuin jalo soturi, mutta tärkeintä on VOITTO - ei se millä se saavutetaan.

Kysykää vaikka naapuriltani tai Ollilta tai keneltä hyvänsä näistä taloustieteilijä-ystävistäni, joiden näkemyksillä olen viimeaikoina rikastuttanut itseäni.

Sodasta jäi tietysti elävä tallenne puhelinmyyjälle, jolle siitä riitti iloa. En silti tilannut Roope-setää vaan uhmakkaasti jätin sietämättömän kuumuuden saavuttaneen asuntoni parvekkeen oven auki, sillä minullehan ei ampiainen sanele ehtoja omalla maaperälläni, ja evakoiduin naapuriin. Välirauhaa on kestänyt eilisestä tähän aamuun.

Iltapäivällä valmistin lohta, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja salaattia, joita nautittiin tietokoneenkorjausprojektin päätösjuhlassa punaviinin kera. Ja olihan hyvää! En tahdo kestää vapaapäivien hupenemista käsistä. Kaikkea mahdollista muuta olen taas ehtinyt - lainata kirjastosta aivan mahtavaa musiikkia 17 cd-levyllisen verran, käydä kaupassa, kuljailla auringossa, lukea torikahvilassa lehden ja horoskoopin, siivota, laudoittaa parvekkeen, ottaa aurinkoa ja jutella jutella jutella - en kirjoittaa media-analyysia! Uh minulla on kamalan hemmoteltu olo.

Ja viitsiiit että haluaisin kertoo taas kaikkkeeee, mutta isoveli kieltää.

Sen voi kai sanoa, että olen rakastunut
elämään.

Sunday, June 07, 2009

Saako reagoida?

Sunnuntai-aamu. Vapaapäivä. Hukun äitin turkoosiin marimekon yöpaitaan ja muistan mistä olen kotoisin. Taustalla Jippu ei osaa eläääääää. Onneksi se osaa kirjoittaa näin mielettömiä biisejä kuitenkin. Samaistun sata lasissa!

Vaikka joskus oon taas aika superi just elämisessä. Ilman sinua. Varsinkin ilman sinua.

Aika mairea ilta. Linja-autossa oli tietysti tunnelmaa. Se haki riehakkaan synttäriporukan Ruikasta ja kurvasi aina Cornerin ovelle saakka. Vieläkään en ole selvyydessä siitä, törmättiinkö oikeasti hirveen vai oliko Veijo muuten vaan veikeällä tuulella? Aikaisemmin en ole nähnyt vaakasuorana viivana ilmassa lentävää siideriä. Mutta kesä kuivaa minkä kastelee, myös Juhon housut. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ei tarvinut tehdä seuraa yli satasen tuntivauhdilla neljänkympin alueella kurviin kaahanneille lööppisankareille.

Kebabpizzan ja kommuunin kautta kotia. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Se vaan, että mikään - ei niin mikään - ole kuin ennen vanhaan. Sanoudun kohta irti kaikista muistoista.

Ei en tarkoittanut sitä. En sanoudu. Muistot ovat hyviä sitten kun niitä voi tarkastella etäältä. Ensin täytyy kulkea sinne. Olen itselleni ihan uudessa ja ihmeellisessä tilanteessa, enkä aina tiedä miten tässä tulisi toimia.
Mikä on oikein?
Mikä on totta?
Saako reagoida?
No mutta ai miten?
Ja miksi itse täytyy olla se, joka tekee oikein? Lopettaa ensin? Se aloitti.
Miksi itse täytyy kylvää ja kylvää, viljankin saa ehkä niittää, mutta leipä menee aina parempiin suihin. Ei kun huonompiin.
Olkaa hyvät vaan riistäjät!

Haen tasapainoa tuntemuksissani nopean toiminnan erityisosaamista kohtaan ja välillä täytyy puhallella. Ouluun pitää päästä, siellä on enemmän lehtivihreää ja helpompi hengittää. Ensimmäisessä kyydissä, joka täältä köröttelee etelän suuntaan, olen minä.

Isi komppaa taustalla: "Ehkä se päivä paistaa vielä risukasaankin ja erinäisiin muihinkin...tuota noin niin...kasoihin."

Monday, June 01, 2009

Ihana aamu

Pahoitteluni edellisestä tajunnanvirta-postauksesta. En kerennyt muotoilla enkä hinkata sitä.

Ajattelin, että jotain elonmerkkejä on kuitenkin hyvä lähettää huolestuneen isoveljen huojentamiseksi. Olen elossa! Ei kuulemma kannattaisi kertoa kaikkia salaisuuksia netissä. Ymmärrän tämänkin näkökulman, mutta ensiksikin luuletko todella, että tässä on kaikki? ja toiseksi eivät nämä ole mitään salaisuuksia. Nämä ovat fiktiivisiä kirjoituksia fiktiivisestä hahmosta, meillä on vain sama nimi. ;)

Voisin kai kirjoittaa siitä mitä tapahtuu maailmalla, tai sitten en, koska tiedän siitä erityisesti juuri nyt niin vähän. Mutta voisin kai kirjoittaa pudonneista lentokoneista tai Salatuista elämistä. Uutisista viihdettä ja viihteestä uutisia. Kirjoitan tästä aiheesta kesäkuun aikana media-analyysin. Tai voisin kertoa ilosta ja kukista ja auringosta ja ihanan Antti Tuiskun comebackista, mutta ei mua ole huvittanut.

Sitä ei sais sanoa jos menee huonosti. Itsestään ei muutenkaan kannattaisi antaa mitään. Ihmiset käyttävät heikkouksia vaan toisiaan vastaan. Unohdan sen aina.
Onneksi.

Vapaapäivä ja toinenkin. Mitä niillä tehtiin? Sain unta viiteen saakka aamulla. Osasyyllinen oli naapurin kaheli ruohonleikkaaja. Maltoin odottaa puoliysiin ennen kuin polkaisin herättämään unenpöpperöisen vertaistukiryhmäläisen päästämään minut tietokoneelleen.

Nyt ollaan valveutuneita ja vastuuntuntoisia ja lähdetään rakentamaan parempaa Euroopan unionia.

Another lesson learned

Siperia opetti. Huonojen päivien jälkeen tulevat oikeasti entistä paremmat päivät.

Vedän lusikkani pois sopasta, jossa jokatoinen on jo uinut ja johon loput ovat hukkuneet. Tämä kesän alkuni on ollut kyllä juuri sitä, mitä muut voisivat kutsua höpöksi menemikseksi. Minä kutsun sitä vapaudeksi. Kamalasti on sattunut ja tapahtunut. Kaikki se mikä on tapahtunut, on ollut hyvää. Se, että on myös sattunut ei ole ollut aina ihan niin hyvää, mutta kaikessa välttämättömyydessään ihan kohtuullista joka tapauksessa. Vertaistukiryhmä, joka koostuu minusta ja essistä ja satunnaisista vahvistuksista on aktiivisella toiminnallaan eheyttänyt ainakin kaksi mieltä.

It's alright
It's alright
It's alright


Yes I was burned but I called it a lesson learned
Mistake overturned
So I call it a lesson learned
My soul has returned
So I call it a lesson learned
Another lesson learned


Life perfect
Ain't perfect
If you don't know what the struggle's for
Falling down ain't falling down
If you don't cry when you hit the floor


(Alicia Keys)

Olen oppinut esimerkiksi sen, että jos naapurin söpöä poikaa kääntyy liian pitkäksi aikaa moikkaamaan, voi edessä avautuvalta ovelta saada kuonoon. Olen nähnyt, miten kyykyttäjä tulee kyykytetyksi. Olen myynyt sieluni Jipulle, jota ennen vihasin, nauranut, hoitanut hommat ja opiskelut, käynyt paikoissa, joissa en olisi uskonut käyväni, lukenut kirjoittamiani runoja vastapäisestä mielisairaalasta juttusille tulleelle asiakkaalle, tanssinut, hillunut, raivonnut, keskustellut monta hyvää keskustelua ja ollut kahdeksan työpäivän keskellä hereillä 43 tuntia väsymättä. Ensin murjottanut hetken ja sitten nauttinut, nauttinut, nauttinut.

Onneksi eilen lopulta tainnuin uneen raastavan tietokoneen putsaus-projektin jälkeen. Mun elämä on sillä koneella. Nyt olen kirjastossa ja eihän tää ole yhtään sama. Projekti jatkuu kun korjaajalle sopii. Teen sille ehkä jotain hyvää ruokaa. Unesta se, että kyllä sitäkin tarvitsee. Satsaan siihen ehkä huomenna kun on pitkästä aikaa vapaata. Mutta tänään jaksan vielä hymyillä asiakkaille. Itseasiassa ihan kohta...HERRANJUMALA ONKO KELLO NOIN PALJON?! Nyt pitää mennä
!

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...