Wednesday, March 26, 2008

Ja ne, joille kissa kehrää, eivät enää koskaan ota koiraa

Eräs suomalainen starttiluokka otti käyttöönsä voimaeläinprojektin. Kaikki valitsivat itselleen omat voimaeläimet, jotka kulkivat mukana koko vuoden ajan osana opetussuunnitelmaa. Jokainen kertoi tunteistaan ja itsestään oman voimaeläimensä kautta. Voimaeläimet olivat useinmiten suuria voimakkaita turvallisuuden tunnetta lapsissa herättäviä eläimiä, joiden kautta oli helpompi käsitellä esimerkiksi pelottavia asioita. Ujot lapset ottivat voimaeläimekseen kuitenkin usein pienen hiiren. Opettajallakin oli oma voimaeläimensä, susi. Voimaeläimet kulkivat mukana niin liikunnan, kuvamataidon kuin äidinkielenkin tunneilla. Niille esimerkiksi rakennettiin koteja ja niistä kirjoitettiin tarinoita, maalattiin kuvia ja tehtiin näytelmiä. Loukatessaan itsensä liikuntatunnilla eräskin tyttö kysyi opettajalta: Saako leijona itkeä, jos sitä sattuu oikein kovasti?
Vuoden lopuksi voimaeläimiä koskevista tehdyistä töistä kerättiin voimakansio, joka lähti lapsen mukaan tämän aloittaessa koulutien. Koko vuoden opettaja koetti uskoa ja uskotella omaksi voimaeläimekseen suden, mutta huomasi vuoden lopussa joutuneensa myöntämään itselleen, että se olikin koira.

Minun voimaeläimeni on lempeä, mutta arvoituksellinen musta kiiltäväkarvainen kissa, joka nauttii sekä itsenäisyydestä ja vapaudesta, että läheisyydestä ja seurasta omista nopeastikin vaihtelevista mielentiloistaan riippuen. Joskus se on mahdottoman hellyydenkipeä ja toivoo hartaasti pääsevänsä syliin. Kissa tulee surulliseksi menettämisestä ja ovista, jotka hänen edestään suljetaan. Se aistii helposti tunnelmia ja asenteita ja arvioi tilanteita niiden mukaan. Kissan voivat aliarvioida pienen kokonsa vuoksi ne, jotka eivät ole nähneet sen kynsiä, jotka ovat aina valppaina ja teroitettuina pahimman varalta. Ei se niitä mielellään käytäkään, mutta äärimmäisessä hädässä se osaa kyllä pitää puolensa. Kissa pitää lasagnen ja joulukuusen tuoksusta, mutta odottaa aina kesää, sillä auringon hivellessä sen sädehtivää turkkia pölyisellä kadulla mansikanmyyntikojun edessä, se on onnellisimmillaan. Kissan painajaisunissa sitä jahdataan ja loukataan. Kissa on herkkä. Toisinaan sillä on vielä aamullakin paha mieli, vaikka se ymmärtääkin nähneensä vain unta. Joskus kissa vaatii itseltään liikaa, joskus liian vähän. Usein se on liian ylpeä myöntääkseen erehtyneensä. Tietämättömät luulevat, ettei kissaa voi opettaa, koska se ei anna tassua kenelle hyvänsä. Ja ne, joille kissa kehrää, eivät enää koskaan ota koiraa.

Thursday, March 13, 2008

Mageest skulaa, brothers and sisters!

Hiihtolomareissuni Oulu-Kemi-Helsinki-Tallinna-Helsinki-Turku-Jyväskylä-Oulu meni mukavasti. Viimeiset rahatkin menivät mukavasti myös. Siis pois minun luota, ja investoituivat erilaisiin kulkuneuvoihin, ruokiin, juomiin ja vaatteisiin. Juuri tänään se ei harmita sillä olen nyt matkalla Kemiin kotiin ylläpidettäväksi ja onhan minulla lappuhaalarishortsit. (Kiireellisyyden huippu on päivittää junasta!) Rahattomana sitä vain huomaa, ettei ole asiaa juuri minnekään, ei edes omana syntymäpäivänään, joka minulla on juuri tänään. Ensimmäisenä aurinkoisena oululaisena kevätpäivänä.

Helsinki yllättää joka kerta, vaikka mennessä yrittää varautua ihmisiin ja henkeäsalpaaviin vanhoihin rakennuksiin, jotka reunustavat mäkisiä katuja. Vaikka röyhistäisi rintaa yöjunaan hypätessä mielessään helsingin valtausaikeet ja tuntisi suurkaupunki-ihmisen ilmaa keuhkoissaan, tuntee perille päästyään itsensä vain pieneksi tiitteräksi metsäläiseksi. Kaunis kaupunki.

Ja niin olivat ne kaikki, joissa kävin. Ja ihmiset ihania ja tuttuja. Elina pienessä Etu-töölön katutason valkoiseksi maalatussa idyllisessä yksiössään, Tuukka yhdeksäntoista neliön savuisessa hautausmaanäköalalla varustetussa tilaihmeessään ja Ville, Miia, Opa ja Nopa noroviruksen järistämällä lämpimällä leikkiautotantereellaan.

Nyt olen menossa kotiin, jossa äiti ja tuukka ilmoittivat juuri valmistaneensa salaattikastiketta ja jotka tulevat hakemaan minua, lopen uupunutta tuhlaajatyttöä, asemalta. Kotona odottaa myös syntymäpäiväkakku, minulle on leivottu kakku! On siellä eräs Mickykin odottelemassa viereensä Rimakauhun ja rakkauden katsojaa, mikä on myös ihan PÄHEETÄ etten sanois. KOTI <3

Suoritin hygieniapassin muutama tunti sitten ja olen nyt kevään ylpein työnhakija. Uupunein, mutta ylpein. Kaikki järjestyy. Kaikki järjestyköön. Oulukin tuntui aurinkoisena ja sulaneena varsin siedettävältä. Ihastuttavaltakin. Kuoriikohan kevät kaupungista esiin ihan uuden puolen...

Ainiin ja hyvää syntymäpäivää Anna! Kiitti kiitti.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...