valittais nyt

Blogittais nyt, vaikka huomenna on suomenkielen sanaston ja nimistön tentti. Ei huvita. Erehynköhän kun ajattelen, että se on varmaan aika helppo. Kurssin asia ainakin on ollut. Pitäis lajitella lehet ja viedä roskikseen, ei huvita sekkään. Niitäki tulee luukusta ihan liikaa, mainoksia ja ilmaisjakeluja, mutta mitä lukisinkaan ilman niitä...Waltaria ja Haanpäätä! Enkä oo erityisen innostunu kummastakaan. Haa. Olen radikaali. Kuka saa päättää klassikot?

Jollakin nenään vetävällä cantripopparipojalla puhaltaa uuet tuulet tai jottain, mulla ei mitään sinnepäinkään. Ei ole aihetta lauluun, eikä aihetta kirjoittaa. Elämässäni ei tapahdu mitään. Tämän päivän kohokohta oli lihis ja illalla täydelliset naiset ja suklaanougatjäätelö. Eilisen kohokohta oli sanastoesseen valmiiksi saaminen ja villen ohjeen mukaan valmistamani tulinen tonnikalakastike. En kerkeä muualle kuin kouluun ja kotiin tekemään esseitä, oppismispäiväkirjoja, lukemaan kirjoja ja kirjoittamaan niistä analyysejä tai lukemaan luentomuistiinpanoja tenttiin. Miks teekkareilla näyttäs olevan aina aikaa ja mihin vaan?
Pahinta tehtävissä ei ole kirjoittaminen vaan se kaikki säätö mitä vaaditaan, kursivoinnit, tasaukset, rivivälit, sarkaimet ja sisennykset, lähdeluettelo ja muut säädöt, joihin kuluu kauemmin aikaa kuin itse työn tekemiseen. En minä edes ossaa käyttää tätä uutta enkun kielistä wordia, missä kaikki löytyy vääristä kohdista, eli ei löydy. Miten sellaista voidaan edes vaatia?

Sille mikä on mielenkiintoisinta jää vähiten aikaa, koska opettajalinjaa ajatellen peruskursseista on saatava parhaat numerot ja peruskurssit ovat justiinsa niitä muita. Työ ei lopu tekemällä. Laskin, että en ehdi millään kaikkea jäljellä olevassa seitsemässä viikossa, vaikka käyttäisin opiskeluun koko hereilläoloaikani miinus viikonloput. Änkesinpä vielä ylihuomenna alkavalle lyriikkakurssillekin, jossa saa istua iltaan asti. Mut sitä ei välttämättä enää myöhemmin järjestetä ja se kuulosti mukavalta ni otin varman päälle nyt. Ja vietin jo yhden yksinäisimmän-ikinä-illan viimelauantaina opiskelujen ääressä. Semmonen tekee olon niin surkeaksi. 13 kirjan pino odottelee lukijaansa, ihan hirveesti houkuttelee Aleksis Kivi ja kumppanit. Miksei saa lukea jotain hyvää? Vähemmälläkin on kipinä tapettu. Sittekö mää oon opettaja mää luetutan vaan hyviä.

Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulemma helpottaa. En usko. Sitten alkaa panikointi gradusta. Tämmösessä pyörässä ollaan. Tässäkö tämä oli? kiittikiitti. Yhellä tytöllä oli tännään punaiset vaatteet. Tule joulu kultainen.

vanukkaansa ansainnut

Maailman mahtavin sänkyyn syöksy yöllä. Oikea sänkyyn syöksymisen talentti. Oli aika iso keitto. Aika iso humala. En tiennyt, että jeggubatterista saa pulittaa 7 euroa, SEITSEMÄN! Teki heti mieli lipsua laatimastani itse-omien-juomien-ostamis-periaatteesta.

Aamulla heräsin ysiltä siivoamaan koko pyörremyrskyn kohdanneen asuntoni, pesin vessan, imuroin, tiskasin hirviötiskin, söin, kävin suihkussa ja tein esseetä omista nimistäni suomenkielen sanasto ja nimistö-kurssille. Soitin ellulle, joka oli oksennukseltaan kerkeämättömänä nukkunut ja menossa suihkuun. Ja on vasta lauantai. Oh tätä reippautta. Olen kyllä nyt ansainnut karamellikaakaovanukkaan ja jutteluhetken jontun kanssa. Ei morkkista. Myönnettäköön, että douppaan toista päivää apteekin ravintolisää, rauta- ja vitamiinitehokuuria.

Loma oli mukava. Fröbelin palikoitten autonpesulaulun mukana laulava ja jammaava kolmivuotias on hellyyttävä näky. Kaksikymmentävuotias ehkä vähemmän, vaikka hyrräs ne harjat silläki. Ville teki mahottoman hyvää tulista tonnikalapastaa, jonka teossa minulla oli merkittävä osa juustovastaavana. Mummo, loistava lihakokki, tarjoili pihvejä ja kaalilaatikkoa. Äiti arnoldsin munkkeja. Mikko tillisipsiä. Mummi ja vaari hillakakkua ja lohileipiä. Enoni vaimoineen suklaata. Minulla kestää kuukausia urheilla syyslomalla kerääntyneet kilot ja sitten onkin jo taas joulu ja uuet kujeet. Olen kyltymätön syömäri ja onnellinen sellaisenaan.

syyslomanen

Olen ansaitun syysloman vietossa kotona, Kemissä. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi Tiimari. Ärsyttää kun ostin riemulla söpön tarjoilukorin, josta oli -50% ja huomasin kotona, että en ollukaan saanut alennusta. (Ostin siis muutakin tarpeellista saippuaa, kuten teippiä, hehe vanha vitsi, mutta ostin oikeesti, ja liimaa ja lahjapaperia ja -narua). Meen kyllä niin huomenna takasin. Tulee paha mieli tuommosesta.

Isi on laittanut takkaan tulet. Äiti on tehnyt hyvää ruokaa ja vaikuttaa olevan nyt olohuoneessa Sydämen asialla. Minulla on villasukat. Lainasin TAAS kirjastosta Kotron "Sanovat sitä rakkaudeksi", koska tuota..sanottakoon sitä rakkaudeksi. Lomalla saa mässäillä. Myös Matti Johannes Koivun Puuhastellen-levy osoittautui mikon siskon lupausten mukaisesti ihastuttavaksi. Se on sellaista hyväntuulista ja tunnelmallista lempeilyä koko levy. Samalla vois laittaa vaikka oikein juustoista, valkosipulista, tomaattista lasagnea. Ehkä jos olis huonolla tuulella niin se saattais jopa ärsyttää.

Ulkona on tummaa ja hyytävää. Puiden mustat ääriviivat näyttävät uhkaavilta. Jos olisin muumilaaksossa, nyt olisi juuri sopiva hetki mörön tulla. Musiikin tahti kiristyisi ja muumitaloa kuvattaisiin etäältä, vieraan silmin. Laahustusefekti.

Mutta Kemissä en osaa pelätä. Meillä on hyvin lämpimät välit, Kemillä ja minulla. Monet kerrat se on suojannut minua puistoillaan, joiden halki olen yöllä juossut rannalta, kaupungista kotiin. Oulussa en sitä tekisi. Niin se vaan on käynyt minullekin, vaikka joskus se nauratti vaan ihan kamalasti...Kemivalssi kun soi huumaa se pään, meren peilistä nään kotikaupungin tään. En toden totta nää enää itseäni asumassa täällä, mutta tunnen silti suurta ylpeyttä kertoessani mistä olen, kun minulta sitä kysytään ja vaikkei kysytäkään. Ehkä se on vähän sellaista joojookemistäjakatomitenhyväoonsilti-ylpeyttä. En tiiä ihan sama elä analysoi nytte kun sulla on lomaa.

Ylihuomenna matkustetaan mummolaan Kouvolaan ja Kuusankoskelle. En edes muista kuinka monta vuotta siitä on kun olen viimeksi käynyt ja ikävä on. En muista missä mummi säilyttää kukkopillejään. En muista kumpi vaarin silmistä näkee. En muista monesko kerros pilvenpiirtäjästä on mummon kerros. Enkä muista Sakun opettaman pasianssin sääntöjä. Tulomatkalla poiketaan Jyväskylässä Opsun nopsun ja kumppaneiden luona. Ilmassa on sellaista "paras-loma-ikinä-haisua". Kivaa, ei vissiin.

- Hän kuoli rakkauden tähden

"Mika Waltarin vuonna 1928 ilmestyneessä kiihkoilevassa Suuri Illusioni- teoksessa asfaltti kiiltää ja omenapuut kukkivat. Tyypillinen koominen koulupoikaromantiikka ällömakeine kliseisine rakkauden kuvauksineen lähinnä haukotuttaa. Henkilökuviin, stereotyyppisiin ylilyönteihin, ei samastu kukaan. Näyttämöt ja dialogitkaan eivät ole uskottavia. Pitkäveteisen ja ja hidastempoisen esikoisteoksen esteettinen arvo kärsii pahasti ylimääräisestä, tarinan kannalta täysin epäolennaisen aineksen selittelystä. Waltarin kieli ontuu ja kompastelee. Teoksessa suggeroidaan ja illusioidaan epäluontevuuteen asti."

Näin esitin tänään ilkeän kritiikkini Waltarin esikoisesta. En ole täysin samaa mieltä itseni, ilkeän kriitikko-Annan, kanssa. Kriitikko-Annalla on kyllä pointti, mutta itse olen ällöromantiikan ystävä henkeen ja vereen, naivinkin. Koen olevani sen edustajakin jollain tapaa. Kato nyt, tässä istun himmeässä valossa ja kuuntelen Coldplayn The scientistiä.

Suuri illusioni ei iske, mutta ei se ihan paska ole. Välillä siinä oli myös ajatusta. Minusta vain on ihan tyhmää kuolla rakkauden tähden, kun sen pitäisi mennä ihan päinvastoin, pitäis ELÄÄ rakkauden tähden! Ei kuolemisessa rakkauden tähden ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Vain illusion säilymisen.
Pitäisi lukea Sinuhe, se on ikuisuusprojekti. Ei nyt kerkee, kun pitää lukea Carpelania ja 7 veljestä ja runebergiä, niitä sen yhen seikkailuja.
Ja ei niitäkään nyt kerkee kun piti käyä jumpalla, nyt päivittää ja sitten kattoa täydelliset naiset, mun rakkaus. Ja pittäähän ihmisen syyä, joskus kalapuikkoja, perunoita ja kermaviilikastiketta. Ai vitsi peruna on muuten jotain sellaista josta voi vielä tulla hyvälle tuulelle ruokakaupassa. Ja myöhemmin kotona. Se vaan kiehuu aika hitaasti.

Tänään tein myös yhden jutun. Valitsin talon johon joskus muutetaan, yhessä. :)

Kauniissa ja rohkeissa eilen

Tämä päivä on sunnuntai, siitä ei ole epäilystä.
Olen iloinen siitä, että kukaan ei odota minua minnekään, eikä minun tarvitse olla missään tänään. Olen iloinen uudesta villatakista, lämpimistä leivistä ja Scandinavian music groupista. Ulkona sataa. Sisällä on lämmin. Sytyttelen kynttilöitä. Ainekset ilkeään kritiikkiin Waltarin Suuri illusioni- teoksesta alkavat olla koossa.

Koossa olen muutenkin lopulta yhtenä palasena ja toivon, että muutkin sankarit ovat. En tykkää miehistä, jotka yrittävät saada autoonsa ja sen jälkeen tuppautua kotiini. Jos olen jo sanonut EI, niin miksi jatkaa: "No camoon hei mulla on viinaa" luuleeko se, että mää tosiaan sanoisin siihen että jaa no sitte tuu vaan. Ei aina ihan voi ymmärtää.
Eiliset Glitter&Glamour-bileet menivät osaltani mukavasti, vaikka hopeaunelma päälläni kolhaisinkin häntäluun pyllähdyksessä porrastasanteella. Aina paikalle sattuu kuitenkin joku ystävällinen ulkomaalainen ylösnostaja. Se oli draamansävyisen illan pienin kohaus. Kaikki muu kuohuikin sitten aikalailla yli.

Kun kävelin kotiin satoi lunta.

Ai että olen sitte

Olin ahkera, innokas ja latautunut tänään. Leikin, loruilin, kävin aineenopettajainfossa, syömässä lihapullia ja alustin Bo Carpelanin "mutamia merkintöjä runoudesta" muille. Olin, kunnes peppuni löysi tämän tietokonetuolin kotiin päästyäni ja paikallislehden luettuani. Joku puuttuu kansan valituspalstalla yhteiskuntamme yhteen huolestuttavimmista epäkohdista näin:

"Sinulle, joka suhistelet tuulipuvulla
aikaisin joka aamu kerrostalon
rapuissa: Herätät koko talon! Ota
seuraavalla kerralla tuulipuku pois
päältä, kun tulet aamulenkiltä."

Ihmeellistä piittaamattomuutta.

Toivon todella, että joku pilailee.

Aikuisuus mietityttää. Ja sitoutuminen. Se, että kaikessa on kaksi puolta, joista vain toisen voi valita ja pitää, korostuu. Vaikka Carpelan tekee kaikkensa purkaakseen vastakohtaisuuksia ja osoittaakseen niiden olevan ennemminkin päällekkäisyyksiä, en osta. Vastakohdat ja asetelmat ovat niitä syystä. Valo ja varjo voivat seurata toisiaan ja toisistaan, mutta ihminen voi valita niistä vain toisen kerrallaan. Ei minua sitoutumisessa mikään muu ahdista kuin se lopullisuus. Muutoin sitoutuminen tuntuu ihanalta ja toivottavaltakin. Silloin kun sitoutumisen tavoitteena on lopullisuus, epäonnistumisen pelko vain kasvaa.
Ja en tiiä. Se vika tässä just piileekin. Pitääkö aina tietää? Tai nyt jo? Vai millon? Ja kun haluais tietää ja luottaa ihan hirveesti enemmän. Mutta kertooko jostain valmiuksista jotain se, jos hermostuu ja ahdistuu joka kerta kun toinen laittaa sokeripussin väärälle hyllylle tai oikealle hyllylle väärään kohtaan!?

Pelkään että musta ei tule ikinä riskinottajaa. Ei ikinä vaimoa, eikä äitiä, eikä mihinkään sitoutunutta. tai kehenkään. Voisin lyyä vaikka vetoa että viiden vuoden päästä oon samassa jamassa ja sitten viidentoistakin, koska voin kertoa, että en tiiä ikinä. Enkä kasva ikinä niin isoksi.

Ja silti toinen on niin ihana, että se rakastaa mua vielä, mutta miten 15 vuoden päästä? onko se vaihtanu tietäjään...?


Onko hienompaa kuin vauvasanataide?! Ei ole. Minusta tulee isona vauvasanataiteilija tai vauvasanataidekerhon vetäjä. Viimeset viikot oon pyöriny ihan nuissa vauvoissakin. Toissayönä olin paksuna, tai oikeasti ehkä vain nälissäni, mutta unessa tunsin vauvan liikkeet mahassani ja se oli huikeaa. Seuraavana päivänä vaalea Anna-niminen ihanan ihana sanataidekerhon vetäjä kertoo (ja näyttää) odottavansa vauvaa. Niin epis!
Sinä samana yönä menin naimisiinkin, mutta kukaan ihanan ihana Anna ei ole vielä tullut kertomaan naimisiin menostaan. Olen selvästi vain katsonut ihan liikaa unelmahäitä televisiosta, ja itkenyt ihan liian monta kertaa liikutuksesta lopussa. Eiliseen Greyn anatomiassa lapsensa menettäneeseen nuoreen onnelliseen pariin ei kyllä kannata edes mennä nyt. Huh. Siitä ei millään pikkuniiskutuksella selvitty.

Ai että olet ihana,
reipas niin ja mahtava.
Suloinen ja tomera,
vakava ja naurava.

Silmä, silmä, nenä, suu,
otsa, korva, olkaluu.
Nilkka, polvi, peppu hassu,
Leuka, rinta sekä massu.

(Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas)

Hö.

Lyriikkakurssi oli peruttu. Professori on Helsingissä konferenssissaan.

Juuri kun olin tätä päivää varten ladannut soittimeen oikeat kappaleet, suunnitellut asun ja reitin ja innoissani lähdössä lenkille, KAPPAS vettä tulee kuin esterin perseestä! Mitä tarkoitusta se sitten palvelisi, jos menisin ulos nyt kastuttamaan ja vilustuttamaan itseni, kun pointtina oli juuri liikunnalla piristää ja piristyä, jotta jaksaisi enemmän. Jotta jaksaisi istua ja oppia luennolla ja vielä kotonakin. Jotta jaksaisi pimenevää syksyä ja jotta jaksaisi olla kiukuttelematta syyntakeettomalle poikakaverille. (Joskus sanoja voi käyttää väärin jos huvittaa.) Sitä yrittää kaatosateesta litimärkänäkin väistellä lätäköitä maassa, joka on puista pudonneista lehdistä keltaisenaan Lily Allenin kiekuessa korvaan ihanalla brittiaksentillaan Oh my god i can't believe it, i've never been this far away from home. Kuvasta puuttuvat kirkkaanpunaiset kumisaappaat, mutta sitten jalat eivät olisi olleet asiaankuuluvasti märät ja jäässä.

En tiedä, olenko kaukana kotoa vai olenko kotona, onko joku kotona jossain? Tiskeistä päätellen asun täällä ja olen asunut jo muutaman päivän, aika laiskasti.

Olisko ihana nyt pysytellä sisällä kaakaolla? Vaan ei pysty. Maailman parhaalla Mannisella on tänään syntymäpäivä. On vietävä sadetta uhmaten lahja postiin. Niin paljon tätisi rakastaa sinua Manninen. Tätisi rakastaa kuitenkin sen verran enemmän itseään, ettei tehnyt sitä jo eilen tämän saman sateen vuoksi ja näin ollen se tulee myöhässä. Mutta hei, eikös myöhässä tulevat ole parhaita. Juuri kun on ahneuksissaan avannut kaikki ja harmittaa kun ne loppuivat, saapuukin vielä yksi. Jes. Onneksi olkoon Manninen 1v. ! <3

Huomenna mennään Milkan kanssa steppiin, eikä mikään muu tieto vois just nyt lämmittää enemmän.

ps. En ole edes kiukutellut poikakaverille, mutta jossain vaiheessa syksyä on pelko, että se astuu kuvaan, jos ei pääse liikkeelle ja tunne olevansa liikkeessä! Sorry M, working on it, love you!