ääääääääääääääääääääääääääääääää!

Tänään on se päivä, jolloin olen päättänyt päättää. En vain tiedä vieläkään mitä..tai en ole ihan varma. Molemmat vaihtoehdot houkuttelevat osaltaan.Olen kuitenkin päässyt asiassa sen verran eteenpäin, että olen pakannut kirjoituspöydän laatikoiden ja lipaston sisällön pahvilaatikoihin. Yksi muistolaatikko jää Kemiin, miljööseen, johon muistot kuuluvat, muut lähtevät mukaani johonkin vieraaseen ja uuteen. Aika huono olen roskikseen heittämisessä vieläkin. Kun ei sitä koskaan voi tietää minkä yllättävän käyttötarkoituksen voi keksiä liskohiekkapussille, joka on tuotu muistaakseni Kreikasta.

Sitten kun olen saanut paperit postiin, en halua enää ikinä puhua siitä, että minulla oli kaksi mahdollisuutta joskus. Haluan soittaa asunnon perään, pakata loput tavarat ja ostaa naistenlehden. Ja tehdä suomenkielen etätehtävän loppuun. Ja mennä hierojalle. (mulla on lahjakortti.)

irrottautumista ja itsetutkiskelua, helpolla ja halvalla

Ollimolli ja Onnimonni ovat kaupungissa. Mollin vien tänään Mikon kanssa hesburgeriin ja pallomereen, jotta Monni pääsee sillä välin kierrokselle Ikeaan. Molli on sitäpaitsi odottanu pallomereen pääsyä.

Eilen sain odottamattoman viestin pojalta, joka kiersi samoissa pääsykokeissa kuin minä. Poika kyseli kuulumisia ja kertoi omasta tuskallisen hankalasta ongelmastaan; se oli päässyt sekä Oulun, että Jyväskylän yliopistoon, eikä osannut millään valita. Jes. Ongelma ei kuulostanut toisen ongelmana yhtään niin pahalta vaan teki mieli vastata, että tajuatko kuinka onnekas olet!! Ja niin olen yrittänyt ajatella positiivisesti sitä, että on valinnan varaa. Enemmänkin myös niin, että kumman tahansa valitsen se tuo mukanaan opiskelun alalla, jota rakastan ja kaikenlaista muuta oheiskivaa. Enkä enää niin, että jos en valitse tuota jään paitsi siitä ja tuosta ja tästä ja että olisin voinut...

Luultavasti elämässä jää aina paitsi jostain, jos ajattelee niin. Kokoajan. Yleensä on kovin vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Yleensä on valittava toinen. Yleensä jossain muualla olisi just nyt hauskempaa kuin täällä mulla.

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että en ole seikkailija. Niin epätrendikästä kuin se onkin. En ole haaveillut vaihtoon lähdöstä enkä reilaamisestakaan. Kyllä varmaan uskaltaisin, mutta se ei minua houkuttele eikä kiehdo. Lähdetään Helsingin Elinan kanssa Sunny beachille elokuussa. Matka on taattu lentohotellipaketti buffetaamiaisineen ja matkan tarkoitus on pään nollaus ennen kouluun lähtöä. Helppoa ja halpaa. Ihanaa. Hotellin ainoana miinuspuolena Baareista ja yökerhoista kantautuva häiritsevä melu... ha
Lehdessä kerrotaan suurin otsikoin kuinka sunnybeach on rappiolla. Nuorten hulvaton alkoholinkäyttö on johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja raiskauksiin viimeviikkojen aikana. Joo, mutta miksi pelottaisi? Alkoholimyrkytyksen saaminen onnistuu nimittäin missä vain ja törkeästi raiskatuksi voi hyvinkin tulla vaikkapa tutun sedän toimesta ihan tässä meidän naapurissammekin.

Rakastan. Ja nautin elämästä sellaisena kuin se nyt on ja toivoisin siihen mahdollisimman vähän muutosta. "Mahdollisimman vähän" vetää minut automaattisesti Oulun kannalle. Sellaista, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata, mutta se, että menettää jotain mistä tietää, tuntuu liian pahalta.
Ehkä siksi meiän Villestä tuntuu pahalta, jos lähden Ouluun. Se on tietävinään, mitä menetän. Mutta kuitenkin on niin että tämä valinta on yksin mun, koska ensivuonna ja seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana pienessä yksiössäni iltaisin itkiessäni itseäni uneen ja kuunnellessani "Didn't we almost have it all:ia" minua tuskin lämmittää ajatus siitä että kyllä isi on minuun nyt tyytyväinen. Tai ajatus siitä, että voisin huutaa Villelle sen olleen ihan väärässä, kerrankin.

Kaleva kirjoittaa muuten Oulun yliopiston olevan Suomen tasokkain yliopisto. :D Niinpä. Kaikki vetävät kotiinpäin. Ehkä jokaisessa kaupungissa voi olla onnellinen. Paitsi tietysti Vaasassa. Tai Sodankylässä.

Ongelmani tuntuu nyt vähäpätöiseltä. Se on sitäpaitsi hyvälaatuinen ongelma. Toisin kuin esimerkiksi syöpä, joka vie hiukset ja kunnon mennessään. Siinä toinen vaihtoehto on selvästi parempi kuin toinen: jäädä eloon.

Niinpä siis...

Lähden Ouluun lukemaan kirjallisuutta.

Varovasti nyt

tää hetki on hauras. Ja lyhyt. Ja merkityksellinen. Ja kipeä. Ja väsynyt. Ja tukala.

Oon surullisin pikkubiisoni tässä elämässä tällä hetkellä. Chris Cornellin Arms around your love on hyvä, mutta surullinen. Se on tän pikkubiisonin biisi. Oh no, here comes the pain that you can't ignore. Oh no, here goes Anna, the little sad biison, to get really drunk with her friends cause she just can't take it.

Sä avasit oven ja mä tulin sisään

Mitä teen? Lähdenkö lähelle vai kauas? Lähellä olisi paljon...vaan ei sitä opettajankoulutusta, joka takaa mulle työn ja kesälomat lopuksi elämääni.

Ahdistaa. Itkettää. Kuristuttaa. On tukalaa. Kukaan muu ei voi tätä ymmärtää eikä voi auttaa. Mietin, että mitä jos oon syksyllä ihan paskana sitten, en haluais olla paskana ihan yksin. Haluan rakkaimman mukkaan. Mutta ei se tule.
Näissä tilanteissa ja hetkissä rakkain painaa yllättäen enemmän kuin sen muisti tai järjellä ajattelikaan painavan. Aina kun oon valitsevinani, että jyväskylä it is, tuntuu kuin sydäntä tai toista keuhkoa revittäis musta irti. Miten vois lähteä, jos se pitää tehdä noin pahoilla mielin?! Eikö sen opiskelupaikan saamisen pitäny olla ihan mahtava ja ilonen asia?
Kaikki hokee, että lähdet vaan ja katsot sitten, kyllä kaikki järjestyy. Minulla on kyllä ihan toisenlainen kokemus noista ihmissuhteista ja parisuhteista ennenkaikkea, ja ei, ne ei todellakaan aina järjesty!!

En tiedä.

Eilen oli VonHertzenbrothersien festarikeikka Torniossa. Aika vähän yleisöä, mutta hyvä meininki. Tosi mahtava keikka taas jälleen kerran. Ne rokkas ja me rokattiin täysillä! ja mentiin keikan jälkeen juttelemaan. Ne tunnisti heti Mikon ja muisti meidät. Oli kivaa. Myös semmonen yllätys siellä oli ku Timo Räisänen, suomalainen Ruotsin listaykkönen, joka ei kuitenkaan osannut sanoa suomeksi kuin "Hyvä paisti, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, räkä, sauna ja löyly". Nolotti ku siinä oli vaan semmonen 20 ihmistä lavan eessä ja kun se oli ihan TOSI HYVÄ vielä. Se vähän itekki naureskeli, että ettekö te tajua että mää oon parasta mitä täällä tapahtuu näiden kolmen päivän aikana. "You don't just know it yet. Really i'm huge in sweden". Ei tajunneet. En yleensä vaikutu ensikuulemasta, mutta nyt oon ehdottomasti hankkimassa sitä neljättä ilmestyvää albumia ja ehkäpä kolmea aikaisempaakin.

Sitten kun tultiin kotiin kiva loppui. Toinen nukahti heti ja toinen jäi valvomaan miettien sitä, että reilun kuukauden kuluttua tätä mitään ei ehkä ole enää. Ei toista, joka unissaankin pitää tiukasti kiinni ja puhelee "Tarvitko juomista" -En kiitos, Tarvitko sinä? "Noo..en minäkään tarvi".

wuhuu jihuu

3 AAMUA! jippii, muuton valmistelut eessä, jippii, lauantaina simerockkiin, jippii

nyt rannalle, jippii