aa-a ku sille päälle satun

Jyväskylässä oltiin ja kitara soi. Villen kanssa arvioitiin parit talentit, ihan vierestä narisevat Saarat ja nolot hämähäkkimiehet. Mannenpojalla keikku sen sijaan lantio ihan mukavasti ja beatboksaajan voiton oisin antanu sille hauvalle.

Jotkut sanoivat tahdon ja jotkut paistoivat sillä aikaa torttuja parin suloisimman kanssa, joista toinen osallistui jalkoihin tarttumalla ja haluamalla kokoajan syliin. Kun äiti selitti mipelle ja vipelle edellisen illan tapahtumia viitaten oikeaoppisesti Onniin hän-pronominilla kertoessaan, että kun anna piti häntä sylissä,..
Olli keskeytti moisen hulvattomuuden nauraen "Mummo! ei ihmisillä ole häntää!"

Viikonloppu oli mukava ja aika raskas. Turns out, että en ole paras hereillä pysyjä. Raskaalta tuntui myös ressi koulusta. Silloin kun en tee opiskelutöitä, mietin niitä kuitenkin kokoajan. Tämän ajatuksen viisastuttamana aloitin heti aamusta lyriikan tutkielman tekemisen Arno Kotron runoteoksesta ja lopetin tunti sitten puoli seitsemältä ja ulkoilin sen verran, että sain nakit haetuksi valintatalosta ranskiksien sekaan. Enää viimeinen kappale puuttuu. Joskus oon aika tykkikin kun sille päälle satun. Viimeistelen huomenna ja lähetän, sitten teen sanataiteen seminaarityön ylihuomiseksi ja sanataideportfolion ensiviikon alussa, ja sitten -hetkinen- KYLLÄ VAIN työni tälle lukukaudelle on tehty ja voin alkaa jouluuntua rauhassa. Eilen tosin otin jo varaslähdön ja tein valmiiksi joulukortit ja niihin joulurunon.

Jos pysähtyy vain
hetkeksikin
voi kuulla sipinää, supinaa,
salaista paperin rapinaa
ja kuusen oksan kätkössä piparipossun
toivottavan
punaposkiselle omenalle
Hyvää joulua!

Nyt on ressitön olo. Vapaa. Levännyt. Ahkera. Tehokas. Ihan uutta mulle, joka on tottunu aina edellisenä iltana muistamaan, että ainiin, itku, sekin piti...

Huomenna luokan pikkujoulut, ylihuomenna seminaari (viimeinen päivä yliopistolla ennen tammikuun seitsemättä) ja jouluostokset Ellun kanssa, kun ei olla edes pitkään aikaan nähty. En ole pitkään aikaan nähnyt ketään. Mitään. Viikonloppuna on lauluharjoitukset Annen kanssa ja sitte ihan toisenlaiset pikkujoulut Kemissä tyttöjen kesken ja varokaa vaan päästämästä mua tanssilattialle, en ehkä koskaan lähde kotiin sieltä nimittäin. Tuntuu melkeen niinku sen vois tehdä nyt ihan hyvällä omalla tunnollakin pitkästä pitkästä aikaa.

Ulkoa kuului pamaus. Arvaillaan onko se puhjennut kumi vai laukaus. Epäillään tietysti laukausta, koska se on jännempi, ja koska ollaan katottu ihan liikaa c.s.i:tä. Nyt vuokraamaan suomalaista "Suden vuosi"-leffaa, jota on kehuttu kovasti. Voin sitten kertoa, onko aiheesta.
Mää ite voisin kehua kovasti tuota Kotroa, edelleen. Kun selasin Sanotaan sitä rakkaudeksi tänään, mietin että onko kuinka väärin sanoa, että tää on niin hyvä, että mun tekis mieli syödä tää. Ehkä se olis aika outoa ainakin. Onneks olin ihan hiljaa vaan.

myöhäistä

Päätä särkee ja silmiin sattuu. Ja joskus sattuu aika arvaamatta. Ja tapahtuu.

Asuntooni kantautuu pyttipannun tuoksu ilmastoinnin kautta ja yllätän itseni haaveilemasta siitä vesi kielellä. Olen opiskellut kokopäivän ja tiedän varmasti just nyt enemmän Haanpäästä kuin kukaan. Kysykää mitä vain.
Muusta en niin paljon. Mutta jostain onkin aina luovuttava toisen takia. Yksi sulkee usein pois toisen. Ainakin ajatuksista. Ainakin on sulkevinaan.

On turhauttavaa väitellä tai yrittää nätisti keskustella asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tunnu ymmärtävän sanaakaan oikein. Jotka ovat puhuvinaan samaa kieltä, mutta eivät itseasiassa sinne päinkään. Muutkin kuin saamelaiset, jotka eivät itseasiassa turhauta yhtään vaan ovat ainoastaan satumaisen epätodellisia ja hassuja.