Joo siis ei mua huvita kirjottaa ko en saa sitä mun fonttia tästä ennää! ja sitte ko kirjotin tolla toisella niin se ei näykkään ollenkaan. jipii

palikoita

Oon nyt pari päivää tehny tutkielmaesseetä itsetunnosta. Aika mielenkiintoista. Se eteneekin just niinku pitääki ja valmistuu varmaan ihan ajoillaan, viimetipassa, mutta silti. Ei paniikkia.

Psykologian professori Liisa Keltinkangas- Järvinen antaa erinomaisen esimerkin kasvatustraditiostamme. "Kehumisen sijasta lasta aletaan kannustaa suorituksiin asettamalla hänelle tavoite, johon hän itse ei ollenkaan välittäisi pyrkiä. Lapsi asettaa kaksi palikkaa päällekkäin, ja ihailee onnellisena suoritustaan. Silloin tulee aikuinen paikalle, korjaa alemman palikan asentoa ja sanoo, että saat kolme palikkaa päällekkäin, kun laitat ensimmäisen kunnolla. Tästä alkaa ja jatkuu eräs itsetunnon ongelma: ihminen ei rohkene itse asettaa itselleen tavoitteita ja olla tyytyväinen suoritukseensa, vaikkapa vähäiseenkin, kun tavoitteet tulevat aina ulkopuolelta."

Olen soitellut vähän kitaraa viimepäivinä. Jotain Sir Elwoodia, ja Avrilin viisisointuisen "My happy endingin" pystyn soittamaan alusta loppuun, mutta soinnun vaihtumiskohtiin tulee vieläkin pieni katko. Mitä pitempi aika viimeisestä soittokerrasta on kulunut sitä pitempi se katko on. Kamalan turhauttavaa tulla paremmaksi niin hitaasti. Ja että seuraavana päivänä ei olekaan siinä mihin viimeksi jäi vaan taaempana aina. Ihminen ei voi olla tyytyväinen kahden palikan torniin, vaan aina on olemassa kolmas palikka, ja joku on saanut senkin paikoilleen.

Eilen kävin baarissa selvinpäin, mitä en enää ikinä tee.
Toinen asia, mitä en enää ikinä tee, on mennä selittämään kännissä jotain noloa kuten sitä millaista unta on nähnyt jostain puolitutusta sille puolitutulle itselleen, jota ei vois vähempää kiinnostaa ja joka siis parhaimmassa tapauksessa on vielä selvinpäin. Ja vielä sitä, miten ne oli spekuloinu sitä unta sen poikakaverin (joku neverheard) kanssa, ja lisätä että "ei ku mee vaan..kyllä mää nään ettei sua oikeesti kiinnosta kuunnella mun selityksiä" ja kun koittaa ystävällisesti hymähtää että niin..ei oikeastaan, niin se jatkaa että..."MUTTA viimeyönä mää näin semmosta unta että mää niinkö huusin vaan ihan täysillä näin ja sitte se mun poikakaveri....." Ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kamalaa. Oma syy kun menin sinne. Oishan tuo pitäny tietää. Onko nää ihmiset täällä ollu ennenki näin urpoja vai onko tää vaan joku urpojen iltama? Myötähäpeä ei ole kiva tunne. Masensi oikeestaan. Ja täällä mää oon viihtyny ihan liikaa..

Voi olla ettei se muuten silloin olekaan myötähäpeää vaan ihan häpeää sitä itseään, kun tietää ettei oikeastaan ole itse yleensä yhtään parempi.

Ylihuomenna mulla tullee kakskymppiä lasiin. En ole suunnitellut sille päivälle mitään erityistä. Tutkielmaesseen kirjoittamista ja ikävää, veikkaisin. Mummo soitti. Se oli suunnitellut kalevalariipuksen ostamista minulle lahjaksi ja käytiin neuvottelua siitä, millainen sen tulee olla.

Kahdenkympin kriisin oireilut ovat vaihtuneet hyväksi mieleksi, ylpeydeksikin ehkä. Ei kaksikymmentä ole lupaus aikuisuudesta, vaikka siihen ehkä liittyykin tiettyjä odotuksia kuitenkin. Vuosi sitten kun täytin 19, isoveljeni laittoi mulle viestin että "19-vuotiaana tapahtui ne parhaat jutut".
Kuluneen vuoden aikana mun elämässa on tapahtunu paljon ja oon oppinu valtavasti ja ne parhaat jututkin pääsivät tapahtumaan, mutta tänä seuraavana ikävuotenani odotan pääseväni nauttimaan niistä parhaista jutuista, jotka draamallisen, hektisen ja välillä vaikeankin, mutta ah niin ihanan tämän vuoden aikana tarttuivat haaviin. Sillä parhaissa jutuissa mun mielestä juuri parasta on se, etteivät ne ole ohi heti tapahduttuaan vaan ne ovat ja pysyvät, muuttavat jotain. Elämä on järjestyksessä ja hyvää.

Tänään oon sinun tyttö

Niin oon kyllä muinakin päivinä, mutta tänään aivan erityisesti halusin sanoa sen. Ilman omitusliitettä, koska se oli kivempaa niin.

Noro-viruksen riepottelusta toipunut äiti lähti mun kanssa kaupungille ja arvatkaa shoppailtiinko me?! No oikein, shoppailtiin. Musta oli mieltäylentävää huomata että alennusmyynneistä voi saada kuusi ihanaa paitaa seittemälläkympillä! Kirjastosta lainasin neljä levyä. Sugababesit, Tekniikan ihmelapset, Zen Cafeen ja Lily Allenin. Kuuntelin jo kaikki paitsi Allenia, mutta siinä näyttikin olevan vaan kolme biisiä, joita mulla ei vielä ole. Tykkäsin Tekniikan ihmelapsien Syntymäpäivä- biisistä. No siinä Vuokko Hovatta toisteleekin kertosäkeessä että "Oothan aina mun luona en enää tahdo elää ilman sua en koskaan ilman sua!" Jaa..että muhun on nykyään helppo tehdä vaikutus.

Syötiin pinaattikeittoa ja munaa ja nukuttiin, mää ja mun uus paras kaveri, Tero-nalle. Miks on näin väsynyttä?

Pieni ääni sanoo päässä, että pitäis tehdä hommia, mutta vastaan sille, että kuka sitä aina jaksaa...Tero-nalle nyökyttelee vieressä. Se on leppoisaa ja luppoisaa seuraa.
Sitäpaitsi neloselta tulee huippumalli haussa.

The best damn thing

Tulin viemästä peipiä takaisin armeijaan. Pesin meikit. Poskilla ne oli muutenki.
Se on kaks viikkoa kiinni taas.
Olis ihana heittäytyä täydellä sydämellä ja kaikin voimin tähän surevan sotalesken kärsimykseen, mutta ei ole varaa upota nyt kun huomenna on otettava fiksun kieltä tutkiskelevan opiskelijan rooli ja puurrettava. Lauseopin tentti meni hyvin. Reilua sinänsä, kun luinki siihen niin paljon, kerta.

Adoptoin Mikon Tero-nallen unikaveriksi seuraavan neljän kuukauden ajaksi. (Niin ei munkaan mielestä nallelle voi antaa Teroa nimeksi, eikä ihmisellekään mielellään, mutta en ole vastuussa siitä! eikä nimi nallea pahenna.) Sulonen se on ku mikä. Ja niivitetty ku mikä. Varmaan sata vuotta vanha, mutta sitäkin arvokkaampi. Tarpeeksi iso, jotta mun on mahdollista tulla yöllä unenpöpperössä huijatuksi siitä että vieressä olis ite M. Ovelaa..

Kuunneltiin tänään kasetilta kuinka tapeltiin sisarusteni kanssa lähes tasan 15 vuotta sitten siitä kuka saa pitää mikkiä. 9-vuotias Tuukka on jo ulkona pelaamassa palloa ja 2-vuotias Perttu on poissa pelistä, jos on siinä koskaan mukana pysynytkään, kun 4-vuotias pahaa-aavistamaton Anna on haastattelemassa 12-vuotiasta Villeä. Yllättävän käänteen seurauksena roolit vaihtuvat ja mikrofoni riistetään haastattelijalta sääliä tuntematta.

V: Meillä on täällä nyt vähän teknisiä ongelmia kun Anna haluaa pitää itse mikrofonia kun puhuu siihen, mikä ei tietenkään ole mahdollista.
A: Sitten en puhu mitään!
V: No sitten sinä et valitettavasti puhu mitään.................Mikäs sun ryhmän nimi on tarhassa?
A: (hetken hiljaa, mutta ei voi vastustaa kiusausta) Hemulit
V: ..ei saa valehdella...
A: HEMULIT !!!
V: Vainiin...Noniin...Nyt Anna-ääliöllä on taas jotakin sanottavaa
A: EN OO ÄÄLIÖ!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄäääääääääääääääää

Äärettömän hyvän itsepuolustusmekanismin kehittymiselle on olemassa syy.

Avrililta tulee uus levy 17. Huhtikuuta. The best damn thing. Sitä en epäile. Ihanaa, oon oottanu jo niin kauan. Tätä yhtä ihanaa pystyy kuunteleen myspacesta. Keep holding on.

Se laulaa mulle, että "You're not alone, together we stand.
I'll be by your side, you know i'll take your hand.
When it gets cold, and it feels like the end.
There's no place to go. You know i wont give in, no i wont give in.

Keep holdin' on, cause you know we'll make it trough, we'll make it trough.
Just stay strong, cause you know i'm here for you, i'm here for you."

Lääkettä haavoihin.
Hymyilyttää ihan kauheena. Hyvä mieli. Paras mieli. Yks on just sellane, että ei sitä voi ku rakastaa!